Vaarallinen herkku
Rakas Testosteronipäiväkirja. Dieettini tulee päättymään tulevana viikonloppuna. Loppu tulee olemaan traaginen. Se tulee sisältämään veristä taistelua, joka päättyy lopulta luovutusvoittoon.
Viimeinen, ratkaiseva taistelu käydään perivihollisen keittiössä. Istun pöydässä siinä paikalla, missä kaikki edellisetkin kandidaatit ovat istuneet ja luovuttaneet. Sitkeimmistä on enää jäljellä perhekuvia, jotka ovat ajan saatossa kääntyneet kirjahyllyssä nurin päin.
Vihollinen kaataa ensin kahvia kuppiini, joka on pieni kultareunuksinen, aivan kuin sovitellakseen, jo tulevaa anteeksi pyytäen. Tämän jälkeen vihollinen asettaa kupin viereeni lautaselle ison, kostean kääretortun pala, jonka päälle hän on sivaltanut paksulti kermavaahtoa, aivan kuin varmistaakseen tuhon olevan täydellinen. Lopuksi vihollinen katsoo silmieni kautta syvälle sieluun ja sanoo: "Nyt me Pekka laitetaan suut makiaks''.
Kuten varmaan arvasit, Rakas päiväkirja, edellinen sisälsi paljon ironiaa. Todellisuudessa me tulemme Anopin kanssa loistavasti toimeen. Mutta kuten ironia yleensä, pitää se sisällään totuuden siemenen.
Vaikka anoppi on vaihtunut useasti, kahvipöydän dilemma on säilynyt. Minun vävykokelaspisteitä on aina laskenut, ja tulee aina laskemaan nirsouteni pöydän antimiin. Voin hyvin tunnustaa, että vika on minussa, ei Anopissa tai hänen antimissa. En tiedä olenko pitkän, sokerittoman elämäni johdosta jotenkin onnistunut tuhoamaan alkukantaisen viettini herkkuihin.
Minulla ei periaatteellisia syitä vastustaa herkkuja. En vain yksinkertaisesti tunne vetovoimaa kakkuihin tai karkkeihin. Lisäksi saan rasvan ja sokerin kombinaatiosta herkästi huonon olon ja vatsani sekaisin. Jos siis näet minun tunkevan pullaa suuhuni, olen luultavasti tehnyt sen pelkästä velvollisuuden tunteesta.
Dieettini olisi loppunut joka tapauksessa tulevana viikonloppuna. Lupaan yrittää juhlistaa sitä sokeriherkulla, joka eteeni tarjoillaan.
Viimeinen, ratkaiseva taistelu käydään perivihollisen keittiössä. Istun pöydässä siinä paikalla, missä kaikki edellisetkin kandidaatit ovat istuneet ja luovuttaneet. Sitkeimmistä on enää jäljellä perhekuvia, jotka ovat ajan saatossa kääntyneet kirjahyllyssä nurin päin.
Kuten varmaan arvasit, Rakas päiväkirja, edellinen sisälsi paljon ironiaa. Todellisuudessa me tulemme Anopin kanssa loistavasti toimeen. Mutta kuten ironia yleensä, pitää se sisällään totuuden siemenen.
Vaikka anoppi on vaihtunut useasti, kahvipöydän dilemma on säilynyt. Minun vävykokelaspisteitä on aina laskenut, ja tulee aina laskemaan nirsouteni pöydän antimiin. Voin hyvin tunnustaa, että vika on minussa, ei Anopissa tai hänen antimissa. En tiedä olenko pitkän, sokerittoman elämäni johdosta jotenkin onnistunut tuhoamaan alkukantaisen viettini herkkuihin.
Minulla ei periaatteellisia syitä vastustaa herkkuja. En vain yksinkertaisesti tunne vetovoimaa kakkuihin tai karkkeihin. Lisäksi saan rasvan ja sokerin kombinaatiosta herkästi huonon olon ja vatsani sekaisin. Jos siis näet minun tunkevan pullaa suuhuni, olen luultavasti tehnyt sen pelkästä velvollisuuden tunteesta.
Dieettini olisi loppunut joka tapauksessa tulevana viikonloppuna. Lupaan yrittää juhlistaa sitä sokeriherkulla, joka eteeni tarjoillaan.
Kommentit
Lähetä kommentti